Sävelet synnyttivät tarinoita

30.4.2013

Trumpetisti ja säveltäjä Erno Tiittanen sai alkukeväästä 2013 sävellystilauksen, jota hän ei alkuun ollut uskoa todeksi: pitäisi säveltää kappale Vuosaaren ala-asteen oppilaista koostuvalle Vuosaari Junior Big Bandille, joka on UMOn kummiorkesteri.

”Minun oli aluksi vaikea uskoa, että yhden ala-asteen oppilaista saadaan kasaan toimiva big band. Se on aivan ihmeellistä”, säveltäjä hämmästelee.

Sävellys syntyi mittatilaustyönä, sillä Tiittanen otti huomioon VJBB:n poikkeavan kokoonpanon – orkesterissa on esimerkiksi seitsemän huilistia, mutta ei yhtään tenorisaksofonistia.

Jotta orkesteriprojekti koskettaisi laajemmin koko koulua, musiikinopettaja ja VJBB:n kapellimestari Stina Myllys keksi järjestää elokuvakäsikirjoituskilpailun. Tiittasen tehtävä oli siis säveltää elokuvamusiikkia elokuvaan, jota ei vielä ollut olemassakaan.

”Aihe sävellykseen oli vapaa. Lähdin siitä että mukana olisi hyvä olla tuttuja elementtejä ja ajattelin, että jokainen on jossain vaiheessa kuullut James Bond -elokuvien teeman”, säveltäjä selittää.

Oppilaat kuulivat menevän agenttihenkisen kappaleen kerran VJBB:n esittämänä ja saivat tämän lisäksi harjoitusäänitteen ja -videon avuksi kuvakäsikirjoitusten laatimiseen.

Sävellys sai julkisen ensiesityksensä 24.4.2013 Kolme big bandia elokuvatunnelmissa -konsertissa Vuosaaren ala-asteella, jossa VJBB:n lisäksi esiintyivät myös Krunikka Star Big Band sekä UMO.

Konsertissa myös palkittiin käsikirjoituskilpailujen voittajat. 1-3-luokkalaisten sarjassa voiton veivät Ada Hyvönen ja Olivia Jäntti tarinallaan Agentti Mr. Hat ja parittoman lapasen arvoitus ja 4-6-luokkalaisten sarjassa ykköspalkinnon voittivat Mariam Jalomie ja Maria Asamo. Heidän käsikirjoituksensa Mission X antoi myös nimen itse sävellykselle.