UMO, Gracias ja itähelsinkiläiset koululaiset nousivat yhdessä kulttuurikeskus Stoan lavalle

16.5.2013

UMOn jazzia ja räppiä Itä-Helsingin kouluihin vienyt yleisötyöprojekti huipentui kolmeen konserttiin kulttuurikeskus Stoassa, Helsingin Itäkeskuksessa tiistaina 14. ja keskiviikkona 15.5.2013 Koululaisille ja heidän vanhemmilleen tarkoitetuissa konserteissa Eero Koivistoisen johtama UMO vei kuulijat jazzin ja big band -musiikin svengaavaan maailmaan. Räppäri Graciasta kuultiin UMOn solistina kolmessa kappaleessa. Konserteissa kuultiin myös koululaisryhmien omat rap-kappaleet, jotka syntyivät työpajoissa Graciasin ja Kemmuru-yhtyeestä tutun Aksimin johdolla.

UMOn ja Stoan yhteistyössä tuottama yleisötyöhanke käynnistyi maaliskuussa 2013 kouluvierailuilla, joissa Eero Koivistoisen johtama UMOn pienkokoonpano soitti konsertit Vesalan yläasteella, Myllypuron yläasteella ja Itäkeskuksen peruskoulussa. Konserttien yhteydessä järjestettiin soitinesittely, jossa oppilaat saivat kysellä soittimista, soittamisesta ja kaikesta mahdollisesta asiaan liittyvästä. Samassa aloitettiin Suomi toisena kielenä -luokkien oppilaille suunnattu kolmen kuukauden mittainen työpajajakso, jossa ohjaajina toimivat räppäri Gracias (Deogracias Masomi) ja räppäri ja tuottaja Aksim (Miska Soini). Työpajoissa oppilaat laativat oman rap-tekstinsä, jotka nyt esitettiin osana Stoan konsertteja.

Hanke oli osa UMOn yleisötyötoimintaa, jonka tarkoituksena on palvella yhteiskuntaa tuottamalla kulttuuripalveluita laajalle joukolle ihmisiä. UMOn yleisötyön kohderyhmiä ovat lapset ja nuoret, seniorit, erityisryhmät sekä musiikinopiskelijat. Suomi toisena kielenä -luokille suunnattua hanketta tuki Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto sekä Valtion säveltaidetoimikunta.