UMO nosti reilusti konserttikävijämääräänsä 2011

31.12.2011

UMO paransi tuntuvasti konserttikävijämääräänsä ja alensi julkisesti tuettua lipunhintaansa vuoden 2011 aikana. Julkista yleisavustusta muun muassa Helsingin kaupungilta ja Opetus- ja kulttuuriministeriöltä saava UMO keräsi 75 eri konserttiin noin 34 000 kävijää. Kasvua vuoteen 2010 verrattuna saavutettiin 55,4 %. Tuettu lipunhinta, eli päärahoittajien rahallisen tuen määrä suhteutettuna konserttikävijämääriin, laski vuonna 2011 vuotta aiemmasta 64,30 eurosta 39,50 euroon.

Vaikka UMOn tapahtumien kävijämäärä nousi vuosien 2009-2011 aikana reilusti, Helsingin kaupunki vähensi tukeaan merkittävästi vuosien 2008-2012 aikana.

Kokonaisuutena UMOn yleisavustusten suhteellinen osuus toiminnan kuluista vuonna 2011 oli yhteensä 65,54 % (vuonna 2009: 79,81 % ja vuonna 2010: 73,73 %). Julkisen tuen väheneminen aiheutti orkesterin toimintaan ohjelmistollisia sekä henkilöstöpoliittisia haasteita vuosille 2012-2013. Orkesteri kasvatti omavarainhankintansa määrää vuodesta 2010 vuoteen 2011 yhteensä 45,4 %.