Esko Heikkinen

1976

Vuoden 1998 Yrjö-palkinnon napannut Esko Heikkinen opiskeli Sibelius-Akatemian sotilasmusiikkiosastolla ilmestyessään pääkaupunkiseudun jazzpiireihin 1970-luvun puolivälissä. Syksyllä 1976 UMOn trumpettisektioon liittynyt Heikkinen tunnetaan soittokavereidensa keskuudessa aktiivisena puuhamiehenä, ja hänet valittiinkin 26-vuotisen UMO-kautensa aikana useisiin orkesterin luottamustehtäviin.

Särmikkäänä solistina mainetta niittänyt Heikkinen on myös säveltänyt UMOlle uutta ohjelmistoa, mm. kevään 2002 Silent Music -konserttiin. Ensimmäiset kapellimestarikeikkansa hän teki UMOn kanssa keväällä 1990. Heikkinen erosi UMOn palveluksesta syksyllä 2002 siirtyessään Helsingin Poliisisoittokunnan kapellimestariksi.

Aloitti bändin jäsenenä: 1976 Lopetti bändin jäsenenä: 2001
Konsertit, vierailija
Konsertit, muut
Soittanut levyillä