Jari Hongisto

2007

Jari Hongisto mielletään usein yhdeksi ensimmäisistä suomalaisen kokeellisen jazzin soittajista. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että hänen varhaisiin yhteistyökumppaneihin kuuluu Edward Vesalan ja Raoul Björkenheimin kaltaisia tekijöitä sekä mm. saksalaisen freejazzin huippumuusikkoja. Hongisto on kuitenkin kunnostautunut myös rock-yhteyksissä soittaen mm. Boycottin ja Albert Järvisen bändin torvisektioissa sekä modernia klassista soittavissa Avanti! Orkesterissa ja Zagros Ensemblessä.

Keikkahommia UMOn riveissä vuodesta 1991 lähtien tehnyt Hongisto soitti pasuunasektion äänenjohtajan jaetulla vakanssilla 2007–2008. Hongisto on työskennellyt opetustehtävissä mm. Raaseporin ja Keski-Pohjanmaan musiikkiopistossa sekä Turun konservatoriossa.

Kuva: Olli Sulin

Aloitti bändin jäsenenä: 2007 Lopetti bändin jäsenenä: 2008
Soittanut levyillä