Jukkis Uotila

1986

Jukkis Uotilasta tuli UMOn rumpali kesällä 1986. Tuolloin 25-vuotias Uotila oli jo kokenut ja monipuolinen jazzammattilainen. Omia yhtyeitään vuodesta 1978 johtanut ja UMOlle ensimmäiset sävellyksensä 1980 kirjoittanut Uotila oli myös työskennellyt New Yorkissa. Hän loi jo varhain hyvät kansainväliset suhteet, ja hänen ensimmäisillä omilla levyillään soittaakin lukuisia sukupolvensa pätevimpiin ja nimekkäimpiin kuuluvia amerikkalaisia muusikoita.

Uotila kuuluu maamme merkittävimpiin jazzpedagogeihin, ja on työskennellyt Sibelius-Akatemian jazzosaston johtajana vuosina 1986–1993 ja professorina vuodesta 1994 lähtien. Uotilalle on myönnetty lukuisia kunnianosoituksia, kuten vuoden 1991 Yrjö-palkinto ja 2011 Säveltaiteen valtionpalkinto.

Kuva: Michael Aston

Aloitti bändin jäsenenä: 1986 Lopetti bändin jäsenenä: 1992
Konsertit, vierailija
Soittanut levyillä